Mä vain totaalisesti sekosin, kun lumi maahan putosi.
Kohta jo joulu on, vuosi vaihtuu ja seuraavasta pitäisi selvitä.
Yhteishaku, se kirottu pakolline asia josta täytyy vain selvitä,
tuntuuko vanhemmiten samalta kun maksaa veroja, niitä kiskureita.
Missä mä olen ensi syksynä?
Lämpimästi omassa huoneessa, vai kylmissäni katuojassa.
Sejä sama se mulle on missä asua mä joudun, kunhan vain:
-Sydämmeni onnelline on
-Saan laulaa joululauluja
-Ja vain olla ja elää.
Voinko mä muuta pyytäkkään?
Tai kyllähän mä voisin, jotain jopa saadakkin,
mutta onko se tärkeää.
Meistä ei kuitenkaan tänne melkein mitään jää.
Muutamaksi kotvaseksi kaipaavat ihmiset,
myöhemmin heitä kaipaavat ihmiset.
Silloin me ollaan jo unohduttu,
maattu hautausmaalla odottaen nousua.
Joka ei ehkä koskaan tulekkaan,
tai jos tulee niin meitä ei enää kuitenkaan ole.
Vai onko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti